Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille. Katri onkin jo vastaanottanut oman pakettinsa, mutta koska siitä ei ole linkkiraporttia mulle asti vielä tullut niin hoidetaan tällä kertaa pari muuta juttua.

 

Eli maaliskuun yhteenvetoa. Meillähän kuohutti mm. raporttien uupuminen ja muut negatiivista mieltä tuovat puheenaiheet, ja jouduin siihen sitten melko tylysti väliin tulemaan. Tässä nyt kuitenkin vielä alleviivaan ja toivon, että tässä kuussa kaikki ovat mahdollisuuksiensa mukaan erityisen reippaita ja homma hoidetaan kotiin hyvissä ajoin, jotta päästään viettelemään vappua ja uudet osallistujat miettimään seiskaringin asioita. :) 

Muuten rinki sujui hyvin, kaikki paketit löysivät tiensä perille ja käteen jäi emollekkin hyvä mieli. Pakettien sisällöt olivat muuten teeman mukaan mielenkiintoisia, kovin moni ei ole tainnut suklaan valamista lukuunottamatta karkkeja ennen valmistanutkaan.

 

Mitä tulee tähän huhtikuun teemaan, niin oikeasti, vain taivas on rajana! Pikkuleipiin voi laittaa melkein mitä vain, ne voi koristella melkein millä vain, olla tyylitaituri, tai mennä perinteisellä linjalla.  Suosittelen nyt eteenkin kiertämään hieman nettiä ja hakemaan ideoita laidasta laitaan, käyttämään sitä luovuutta joka varmasti piilee jokaisessa teissä, kun kokoatte paketteja. Tahdon nähdä myös herkullisia pikkuleipiä, jos vain viitsitte tuotoksianne kuvata ja minulle lähettää.

 

Ai niin, ja muistakaahan nyt se SLY -haaste, siellä ei taida vielä olla kuin pari osallistunutta, nyt kipinkapin jotain keväistä leipomaan vaikkapa pääsiäisen kunniaksi, se voi olla ihan mitä vain, kunhan on keväistä. :) Voittajalle lähtee sitten pieni palkinto täältä emon puolelta.

Muuten, mitä mieltä olette tuosta ideasta, että sly:n tiimellyksessä pidetään pieni arvonta, voisin sen ainakin omien emoilujen mukana ottaa ihan tavaksi. :)

Niin, aj varmaan huhtikuun lopussa tästä vielä sanon, mutta olen siis taustatiimissä mrs.bucketin tukena ensi kierroksella, eli tarvittaessa hätiin, mutta muuten voi olla että pariin kierrokseen minua ei nähdä. Itsellänikin on haikea mieli siitä, mutta aloitan syksyllä todennäköisesti taas opiskelun ja rytmiin pääsy vie hieman aikaa. Siksi en vedä seiskaakaan, minun on saatava temppuileva selkäni kuntoon ennen koulun alkua, ja siihen on matkaa vielä tuollaiset parikymmentä kiloa, ja vaatii minulta suurta keskittymistä.

Eli halusin tuon kaiken turhan höpinän keskeltä sanoa että olen nauttinut tästä ja seuraavaa puolta vuotta ajattelen haikeudella ja kuluneita kuukausia lämmöllä, ja jätän leikin luottavaisin mielin uusien ja vanhojen emojemme käsiin, kunnes tunnen että pystyn sovittamaan sly:n elämänrytmiini.

Noniin, nämä nyyhkimiset oli tässä :D ja seuraavat sitten kuun lopussa, tehdäänpäs tästä kiva kuukausi meille kaikille. :)

-Pinkkis-